Kotimaista järkäle osastoa tämäkin. Yhtye julkaisi viime syksynä uuden albumin 15 vuoden tauon jälkeen ja on sitä kautta aktivoitunut myös keikkarintamalla. Varmasti yksi ensi kesän odotetuimpia festivaalivieraita.


Varmasti yksi ensi kesän mielenkiintoisimmista kokoonpanoista on tässä. Ismo Alangon ja Teho Majamäen pitkään kestänyt yhteistyö saa nyt jatkoa, mutta duo kasvaa festareille viisihenkiseksi yhtyeeksi. Uusi levy ilmestyy helmikuussa ja kesän ohjelmisto koostuukin Alangon tuotannosta aina Hassisen Koneen ajoista tähän päivään saakka, sähköisenä ja varmasti energisenä!
» Ismo Alanko & Teho-osasto netissä
» Ismo Alanko & Teho-osasto Myspacessa



Tästä tulee varmasti juhlaa! Samuli Putro kasaa ympärilleen niin ikään bändin, jossa kuullaan miehen soolomateriaalia, myös vielä julkaisematonta materiaalia. Juuri Emma -palkinnon voittanut Putro on varmasti yksi maamme kaikkien aikojen merkittävimpiä lauluntekijöitä.


Kohta 10 vuotta kasassa ollut yhtye soittaa raskasta rockia Danzigin ja Black Sabbathin hengessä. Uutta materiaalia saatetaan kuulla jo ensi kesänä, elämme toiveikkaana sen suhteen.


Paikalliset juuret omaava Kiuas on mukana toista vuotta peräjälkeen, nyt uuden levyn siivittämänä. Raskasta poljentoa, jossa yhdistyvät useat metallimusiikin elementit toisiinsa.


Tämän bändin sydän on syvällä Kivenlahden betonikorttelin uumenissa. Paikallisesti yhtye nauttii todella suurta kansansuosiota, suoraselkäinen musiikillinen sanoma lyödään suoraan päin yleisöä, mitään kiertelemättä, mitään säästelemättä. Uutta materiaalia luvassa kesällä!


Kotimaisen indierockin ehdoton vientijyrä julkaisee uuden levyn juuri sopivasti kesän alkajaisiksi, joten uunituoreita kappaleita on taatusti tarjolla. Bändillä on ollut jo usean vuoden ajan kova kysyntä myös ulkomailla, joten kotimaan festarikeikat ovat harvoin tarjolla olevaa herkkua.


Mira ja Paula ovat sykähdyttäneet jo usean vuoden ajan kuulijat aina toinen toistaan hienommilla levytyksillään. Mutta ehdottomasti PMMP on parhaimmillaan livenä! Tätä voi lämpimästi suositella kaiken kokoisille ja ikäisille.


Tämä rautalanka -metallin pioneeriyhtye on noussut maamme ehdottomaan kärkikastiin. Syksyllä julkaistu Kuu kaakon yllä on jo palkittu useissa yhteyksissä ja se onkin yksi viime vuoden merkittävimpiä kotimaisia metallijulkaisuja.


Tiukkana live –bändinä tunnettu ruotsalainen metalliryhmä on jo kokenut Suomen kävijä. Yhtyeen viime vuonna julkaistu neljäs albumi In Voodoo Veritas on myös soinut ahkeraan maamme radiotaajuuksilla.


Ylppö on jo kokenut Kivenlahden vieras, nyt hän vierailee täällä ensi kertaa Ihmisten kanssa. Herran pari vuotta sitten ilmestynyt ensimmäinen soololevy veti jalat alta sen verran tehokkaasti, että tuoreelta Pojat ei tanssi -albumilta on lupa odottaa paljon. Ja livenä kenties vieläkin enemmän!
» Herra Ylppö ja ihmiset netissä
» Herra Ylppö ja ihmiset Myspacessa



Musiikin monitoimimies esiintyy nyt ensi kertaa Kivenlahdessa soolo-artistina. Viimeisin soololevy ”Toivo” ilmestyi loppuvuodesta ja mm. tämän albumin kappaleita kuullaan ”mies ja kitara” –pohjalta.
» Jarkko Martikainen netissä
» Jarkko Martikainen Myspacessa



Myös tämä yhtye esiintyy kotikentällään. Bändi kävi jo viime keväällä esittäytymässä lämmittelyklubilla ja jätti lähtemättömän vaikutuksen, tässä on yksi energisimpiä kotimaisia live yhtyeitä tällä hetkellä. Uusi levy ilmestyy loppukeväästä, joten uusia biisejä on kesän setissä luvassa.


Jukkapoika kävi lauteilla jo viime kesänä duona, mutta nyt paikalle saapuu myös 7-henkinen Sound Explosion Band! Lauantain reggae-tanssirytmeistä vastaavat tunnetut muusikot, uuden levyn kesäksi julkaisevan Jukkapojan lisäksi lauteilla mm. Paarma sekä Jori Hulkkonen.
» Jukkapoika & Sound Explosion Band netissä
» Jukkapoika & Sound Explosion Band Myspacessa



Paikallinen suuruus on mukana jo kuudennessa Kivenlahti Rockissa, mutta nyt taskussa on uunituore esikoislevy Kings & Clowns. Jo nyt on selvää, että King Starille on tulossa bändin historiansa kiiresin vuosi, sen verran kuhinaa yhtyeen ympärillä on ollut. Tämä kannattaa tsekata, ehdoton livebändi!


Suomirockin ehdoton mammutti, joka ei esittelyjä kaipaa. Vihdoinkin Kivenlahdessa!


Yhtye jatkaa kovaa nousukiitoaan maailmalla ja siksi keikkaileekin kotimaassamme varsin harvakseltaan. Uuden levyn siivittämänä bändi on ollut yksi toivotuimpia nimiä ensi kesän rockiin, nyt tämä usean esittämä toive siis vihdoin toteutuu.


Viron tunnetuin folkmetalliyhtye julkaisee niin ikään neljännen albuminsa maaliskuun alussa, joka on miksattu Suomessa Mikko Karmilan osaavissa käsissä. Erittäin mielenkiintoinen nimi ensi kesälle.


Jo edes menneen Sentencedin keulahahmona tunnetun Ville Laihialan luotsaama Poisonblack saapuu ensivierailulle Kivenlahteen. Yhtyeen musiikissa raskas riffittely yhdistyy tummaan goottitunnelmaan ja tarttuvaan melodiaan. Uusi levy tulee maaliskuussa, ja se julkaistaan maamme lisäksi laajasti Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa.


Musiikin todellinen monilahjakkuus Chisu teki lopullisen läpimurtonsa viime vuonna. Lukuisat radiohitit ovat tuoneet tämän raikkaan taiturin varmasti monelle jo tunnetuksi, nyt odotellaan malttamattomana ensikesän festarilavojen valloitusta.


Nuorta energiaa uhkuva helsinkiläisbändi on ehtinyt heittää jo yli 200 keikkaa ja julkaista kaksi pitkäsoittoa. Syksyllä julkaistu Enemmän kuin elää jatkaa debyyttialbumin jäljillä, siltä lohkaistu toinen single Enemmän kuin elää oli myös vuoden 2009 kesäkumibiisi.


Tämä 8 –henkinen yhtye julkaisi debyyttialbuminsa viime syksynä. Bändi yhdistelee taitavasti rytmimusiikin eri lajeja, ska-, reggae- ja soulrytmit pistävät tanssijalan taatusti vipattamaan.


Pitkän tien kulkenut yhtye, joka on uransa aikana käynyt läpi lähes kaikki musiikkityylit ja pystynyt aina uudistautumaan, vuodesta toiseen. Syksyllä julkaistu tuorein pitkäsoitto on jälleen hieno kokonaisuus, josta varmasti kuullaan maistiaisia myös ensi kesänä.


Yksi syksyn puhutuimpia nimiä raskaamman rockin puolella on ehdottomasti ollut Doom Unit. Yhtyeen debyyttialbumi Cross The Line nousi virallisen listan sijalle 2, josta alkaneelle nosteelle ei näy loppua.


Pidätämme oikeuden muutoksiin.